Melkein, muttei ihan!

Olin lisäillyt päivittäin JBL Denitrolia (bakteerivalmisetta) ohjeen mukaisesti. Joidenkin päivien kuluttua kypsytyksen aloittamisesta kävin ostamassa toisesta akvaariokaupasta ensimmäiset kasvit tankkiin – Vedensuosikin ja Kääpiökeihäslehden. Henkilökunnan mukaan niitä voi hankkia vaikka kypsytys on kesken.  Huuhtelin kasvit myöhemmin hanaveden alla parikymmentä asteisella vedellä ja istutin molemmat kasvit hiekkaan tankin taka-alalle ohjeiden mukaisesti. Vedensuosikki on aika nopeasti kasvava kasvi, ja siksi hyvä hankinta perustamisen yhteyteen. Keihäslehti on hidaskasvuinen ja pitkän ajan valinta minulle. Myöhemmin luin, että Keihäslehti viihtyy paremmin kiinnitettynä juurakkoon tai kiveen.

Samalla reissulla ostin myös JBL Aqua Ex 10-35 pohjalapon nanoaltaisiin, Fluvalin sukarapu teleskooppihaavin sekä puolen kilon painoisen laavakiven palasen. Laavakivi ei muuta vesiarvoja, koska siitä ei liukene veteen mitään. Se on lisäksi todella huokoinen ja siksi hyvä kasvualusta biofilmille ja bakteereille. Mangrovejuurakko oli liian lyhyestä liotusajasta johtuen värjännyt veden aika kellertäväksi. Juurakossa esiintyy tanniinia, joka värjää vettä. Tämä pehmentää vettä ja saattaa alentaa pH:ta. Väri on lähinnä kosmeettinen harmi, joka toivottavasti ajan saatossa kirkastuu vedenvaihtojen yhteydessä.

Otin myös myöhemmin samalla viikolla vesinäytteen lasiseen pilttipurkkiin ja kävin mittauttamassa sen eläinkaupassa, josta tankin ostimmekin. Nitriitti ja nitraatti arvot olivat hieman nousseet. Sain ohjeeksi jatkaa kypsyttelyä samaan malliin. Ostin myös JBL Ferropol -nestemäisen kasvislannoitteen (625 ml täyttöpakkauksen), jonka pitäisi sopia myös herkille sukaravuille. Sukaravut ovat erittäin herkkiä esim. kuparille. Lisäksi mukaan tarttui pieni JBL Nano-Floaty -magneettinen leväpuhdistin ja Marinan imukupillinen pieni lämpömittari.

Luin netistä, että juurakkoa olisi voinut keittääkin kiehuvassa vedessä värjäämisen loppumiseksi, niin otin sen ylös akvaariosta noin viikon jälkeen kypsytyksen aloittamisesta ja siirsin sen pesuvatiin. Kaadoin juurakon päälle kiehuvaa vettä ja annoin sen liottua siinä usean tunnin. Toistin menettelyn noin kuusi kertaa kahden päivän aikana. Tämän jälkeen laitoin juurakon takaisin tankkiin. Tämä olisi siis kannattanut tehdä jo ihan aluksi.

Seuraavalla viikolla kävin jälleen ostamassa akvaariokaupasta pari uutta kasvia: Jaavansammalta, Pallopartalevää sekä toisen pieni lehtisemmän Kääpiökeihäslehden. Jaavansammal on suosittu kasvi sukaraputankeissa. Se kiinnittyy mukavasti juurakkoihin ja kiviin ja kasvaessaan antaa luonnollisia suojapaikkoja akvaarion eläimistölle. Pallopartalevä on nimensä mukaisesti vekkuli pallon muotoinen levä, joka vierii tankin pohjalla virtausten mukana.

Ostinmyös keraamisen rapuputkiston, joka luo sukaravuille piilopaikkoja. Tähän on myös helppo kiinnittää juuri ostamaani Jaavansammalta. Huuhdoin kotona uudet kasvit sekä rapuputken ja kiinnitin sammaleet rapuputkeen sekä kahteen kohtaan juurakkoa. Samalla siirsin vanhan Kääpiökeihäslehden laavakivelle ja uuden keihäslehden juurakkoon. Kiinnitykseen käytin tavallista ompelulankaa.

Sitä seuraavalla viikolla kävin mittauttamassa vesiarvot saman eläinliikeketjun toisessa myymälässä. Nitriitti arvot olivat todella korkealla ja nitraatti arvotkin koholla. Lisäksi myyjä kysyi, olinko ruokkinut bakteereja kalanruualla tai jollain muulla. No, enhän minä ollut kun sellaisia ohjeita en ollut saanut. Toki näin jälkikäteen kuulostaa ihan järkevältä, mutta luotin vain ensimmäisiin saamiini ohjeisiin. Myyjä ajatteli bakteerien varmasti jo kuolleen ja siksi ehdotti, että vaihdan veden ja aloittaisin alusta. No kotiin päästyäni sammutin suodattimen sekä lämmittimen ja vaihdoin veden samalla opetellen käyttämään pohjalappoa. Huuhtelin myös suodattimen juoksevan veden alla. Jälkikäteen luin, että suodatin kannattaa kuitenkin aina huuhtoa akvaariovedellä, jotta hyvät bakteerit eivät kuolisi.

Hajotin myös laavakiven pienempiin osiin ja kiinnitin Kääpiökeihäslehdet kiviin uudelleen. Nyt laitoin viime kerrasta viisastuneen kylmän veden valmiiksi sankoon ja lisäsin veden keittimestä vettä saaden oikeanlämpöisen seoksen. Lisäsin vedenparannusaineen sankoon ja valutin veden hetken kuluttua varovasti tankkiin. Sitten taas suodatin sekä lämmitin päälle ja uusi annos JBL Denitrolia tankkiin. Edessä siis uusi kypsentämisen aikakausi. ’Valikon’ alta löytyy ’Galleria’ -osio ja sen alta ’Kasvit’ -osio, josta löytyy tankissa olevat kasvit kuvien kera.

Sehän meni ihan putkeen – melkein, muttei ihan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *