Pari levistä tankkiin

Niin siinä sitten kävi, että muutaman päivän harkinnan jälkeen päädyin hakemaan akvaariokaupasta kaksi nuorta leväsukarapua. Yritin valita kaksi urosta, koska ne kasvavat selkeästi pienemmiksi kuin naaraat. Uroksen erottaa kyljessä olevista pisteistä, naarailla on enemmän viivamaista kuviota.

Nämä vauhdikas liikkeiset kaverukset kotiutin samalla tavalla kuin kirsikat pari viikkoa aiemmin. Laiton kotiin päästyä kalapussin tankkiini, jotta lämpötilaerot tasaantuisivat. Sitten tippamenetelmällä kolmen tunnin tiputusajalla tankin vettä astiaan, jossa akvaariokaupan vesi ja leväsukaravut olivat. Lopuksi nostin haavilla kaverukset tankkiin tutustumaan kirsikoihin ja uuteen ympäristöönsä.

Heti tankkiin päästyään alkoi levisten sukaset heilumaan. Pidetään peukkuja, että levät lähtevät!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *