Arkitouhuja

Vedenvaihdosta vähäsen… Olen tehnyt veden vaihtoja noin viikon välein. Kerralla vaihdettu vesimäärä on ollut kolmisen litraa eli noin 15%. Olen kokenut näin pienen vedenvaihtomäärän riittävän tällä hetkellä, koska asukkaita on niin vähän. Lisäksi olen lisäillyt vettä välillä, jos haihtumista on tapahtunut enemmän.

Valuutan hanasta kylmää vettä tarvittavan määrän edellisenä päivänä sankoon. Samalla laitan sankoon vedenparannusainetta (JBL Biotopol) sopivan määrän. Tällä tavalla mahdollinen kloori häviää ja vesi saa rauhassa lämmetä huoneenlämpöiseksi. Lappoan pohjan läpi ja imaisen roskat ja liat pohjasta pois. Lämmitintä en ole käyttänyt enää aikoihin. Pidän ’suodattimen’ käynnissä, koska tuo vaihdettava kolmisen litraa ei laske veden pintaa niin alas, että siitä olisi haittaa ’suodattimen’ toiminnalle. Sammutan pumpun ainoastaan hetkellisesti kun huuhdon vuoroviikoin toisen tupla vaahtomuovisuodattimen suodattimista valuutetussa altaan ’lika’ vedessä.

Kun tarvittava määrä vettä on altaasta valutettu ja suodatin huuhdottu, niin alan valuuttaa uutta vettä takaisin tankkiin samalla tekniikalla kun mukautin uudet sukaravutkin. Elikkäs laitoin  vaihtoveden valumaan saavista tankkiin ilmaletkua pitkin noin pisara sekunnissa vauhtia. Tällä tavalla ravut stressaantuvat huomattavasti vähemmän kuin ’kaatamalla’ vesi nopeasti tankkiin.

Ruokailutottumuksista… Pyrin ruokkimaan tankin eliöstöä niin, että kahden ruokinta päivän jälkeen on aina paasto päivä. Sukaravuille riittää ravintoa tankissa, koska ovat tällä hetkellä ’alikansoitettuna’ siellä. Pääravintona käytän JBL Novo Prawn rakeita, joita laitan yleensä n. 4-5 kpl syöttölautaselle. Leväsukaravut nappaavat yleensä omat rakeensa lautaselta ja loput pallerot päätyvät kirsikoiden suihin. Silloin tällöin annan myös keitettyä kesäkurpitsaa, mutta tästä ravut eivät ole niin innoissaan kuin rakeista. Laitan myös kahdesti viikossa hieman jauheita (Bacter AE ja Crusta Chitin) ruiskuun, johon imaisen tankista vettä. Sekoitan sitä hieman ja tyhjennän ruiskun ympäri tankkia.

Kirsikkatyttöjen touhuja

Kirsikkatytöt ovat selkeästi kasvaneet tämän vajaan parin kuukauden aikana enemmän kuin pojat. Kuvan molemmat tytöt ovat säilyttäneet kirkkaan punaisen värinsä. Alempi tytöistä on hieman erin sävyinen kuin ylempi.

Toiselta kirsikkatytöltä on hävinnyt satula selän puolelta muutaman viikon sisällä. Toivon sen tarkoittavan sitä, että munat olisivat siirtyneet vatsan alle ja jompikumpi pojista olisi pystynyt hedelmöittämään munat. Itse munia en ole vielä onnistunut näkemään. Katsotaan nyt onko pikkusia tulossa.

 

Kuvassa olevan kirsikkatytön väritys poikkeaa hieman toisesta. Tämän väri on hieman vaaleamman kirkkaan punainen (hohtava) ja hieman samettimainen.

Kotiloiden touhukkuus yllättää

Tankissa on jo toista kuukautta viilettänyt yksi hienon näköinen ja värinen kotilo. Tämä leväsarvikotilo kuuluu Neritidae heimoon ja on latinalaiselta nimeltään Clithon corona – englanniksi Horned Nerite Snail. Kotilon kuori on erittäin tukeva ja sarvet ovat puolustusmekanismi kaloja vastaan, jotka yrittävät syödä niitä. Kotilo on melko pieni ja sen keskikoko on vain noin 1cm. Pieni koko ei vie pois kotilon kauneutta ja loistavaa kykyä pitää tankki siistinä: se pääsee sellaisiin paikkoihin syömään levää, jonne muut suuret kotilot eivät pääse. Leväsarvikotilolla on kaunis mustakeltainen pyörreväri, joka kasvaa värikuviona yhä laajemmaksi ja voimakkaammaksi kotilon vanhetessa.

Leväsarvikotiloilla on kiipeilijöiden maine eli ne saattaa kiipeillä tankista ulos. Jos on mahdollista niin kannen pitoa tankin päällä on suositeltu. Toki jos vesiarvot ovat kohdillaan ja kotilolla riittää ruokaa tankissa niin se voi vähentää menohaluja tankin ulkopuolelle. Meillä ei karkailuja ole vielä tullut. 🙂

 

Toinen tehokas ja erittäin tarpeellinen kotilo tankissamme on kierteissarvikotilo, joka latinalaiselta nimeltään on Melanoides tuberculata – englanniksi Malaysian Trumpet Snail. Meillä on näitä kaveruksia kahdeksan ja olen yrittänyt pitää kannan sen suuruisena. Kierteissarvikotilo synnyttää eläviä poikasia.