Mitäs tänään syötäisiin?

Nyt on uudet asukit eli neljä kirsikkasukarapua asustelleet tankissa vajaan kaksi viikkoa. Vesiarvot ovat pysyneet tasaisina eli samoissa kuin ennen rapujen saapumista. Tähän mennessä kaikki ovat luoneet kuorensa kerran ja joku jo kahdesti. Kävin viikon jälkeen ostamassa akvaariokaupasta HS Crusta Chitin + kitiinilisää ravuille. Tätä ravunkuorista valmistettua hyvin liukenevaa jauhetta voi lisäillä veteen muutamia kertoja viikossa. Tämä auttaa vahvistaman sukarapujen kuorta.

Sukaravut tarvitsevat kitiiniä kuorenvaihdon yhteydessä ja sen jälkeen. Tämä jauhe liukenee helposti veteen.

Tämä pioneeriryhmä on liikuskellut rohkeasti ympäri tankkia ja putsanneet sukasillaan suihinsa niin kasvien pinnalla olevaa levää kuin muillakin tankin pinnoilla olevaa biofilmiä. Lisäksi ne ovat löytäneet tiensä myös ruokakupille ruokailuaikoina. Olen ruokkinut kirsikoita pari kertaa viikossa JBL Novo Prawn rakeilla. Nämä rakeet on helppo laittaa ruokakupille pinseteillä.  Olen antanut yhden rakeen per rapu. Jos ruokaa on vielä jäänyt aluslautaselle parin tunnin kuluttua, olen imaissut ne pois ilmaletkulla. Toki kierteisiskuryhmäkin varmasti putsaisi pöydän viime kädessä.

Novo Prawn on uppoava pääruoka sukaravuille. Se sisältää mm. kasvis- ja äyriäisperäisiä tuotteita sekä leviä. Hyvää ruuassa on se, ettei se sotke vettä.

Olen laittanut tankkiin myös pienen palan seepian suomua, joka on hyvä kalsiumin lähde sukaravuille.

Kalsiumkarbonaatista koostuva seepiansuomu toimii kalsiumin lähteenä sukaravuille.

Pääruokana kirsikkasukaravuille olen kuitenkin antanut aktiiviharrastajien suosiossa olevaa Glas Garten Bacter AE -merkkistä jauhetta, joka muodostaa hyvää biofilmiä tankin eri pinnoille.

Bacter AE sisältää tärkeitä mikro-organisemeja, aminohappoja ja entsyymejä, jotka muodostavat tankin pinnoille biofilmiä. Tätä biofilmiä, jota on mm. pohjassa, kasvien, kivien, juurakoiden yms pinnoilla, sukaravut luontaisestikin ’putsaavat’ suihinsa.

Tankissa kasvavat kasvit tarvitsevat myös ruokaa eli ravinteita. Kasvit voivat imeä itseensä ravinteita joko juuriensa kautta pohjasta tai lehtiensä kautta vedestä. Kasvit käyttävät melko hyvin tankissa syntyviä kuormittavia ravinteita ravinnokseen kuten ammoniumia ja nitraattia. Lisäksi kasvit tarvitsevat mikro- ja makroravinteita.  Kasvien tarvitsemia  mikroravinteita ovat rauta, mangaani, kupari, sinkki, molybdeeni, boori ja kloori. Makroravinteita puolestaan ovat hiili, happi, typpi, fosfori, kalium, kalsium, rikki ja magnesium. Kuparin on sanottu olevan sukaravuille hengenvaarallista, joten sen määrän minimointi kannattaa.

Minulla on käytössä JBL Ferropol nestelannoite, joka sopii monille kasveille. Se ei sisällä nitraattia eikä fostaattia. Lisäksi siinä on kuparia hyvin pieni määrä eli noin 0,009%, mikä pitäisi olla sukaravuille vielä vaaratonta ainakin JBL omien sivujen mukaan.

Ferropol on nestemäinen kasvislannoite, joka ei sisällä fosfaattia eikä nitraattia. Se tarjoaa kaikki kasvien tarvitsemat ravinteet ja ehkäisee raudan ja kaliumin puutosoireita.

Ferropol ravinnepitoisuudet ovat siis:

Liukoinen kalium 1,00
Liukoinen magnesium 0,168
Rikki 0,38
Rauta 0,049
Mangaani 0,024
Sinkki 0,009
Kupari 0,009
Boori 0,003
Jodi 0,0008
Molybdeeni 0,0006
Koboltti 0,0002
Alumiini 0,0001
Tina 0,0001
Vanadiini 0,0001

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *